Kaoottinen Marrakech

marrakech

marrakech

Marrakech on hyökkäys kaikille aisteille alkumetreiltä asti. Saapuessani kaupunkiin joulukuussa 2013 sää tuntui samanaikaisesti kylmältä ja hikiseltä. Ilman täyttivät tuhannet tuoksut, joista osa oli tuttuja, osa täysin vieraita ja osa sellaisia joiden olisi toivonut pysyvän vieraina. Maantiellä ylinopeutta ajavien autojen keskellä liikkui hitaita aasikärryjä ja muiden väleissä kiitävät moottoripyörät tekivät liikenteen vielä hieman hektisemmäksi. Arabiankielinen popmusiikki pauhasi likaisten taksien autoradioista ja kaikki tuntuivat huutavan jatkuvasti.

Marokossa kannattaa varautua kulttuurishokkiin. Olen matkustellut lyhyen ikäni aikana melko paljon ja koen olevani melko kokenut maailmankansalainen. Tämä on kuitenkin aivan oma maailmansa. Oma ensivaikutelmani Marokosta oli kaoottinen, likainen, äänekäs, huumaava, häkellyttävä ja hurmaava. Siellä ollessani halusin nopeasti takaisin kotiin ja kotiin päästyäni kaipasin takaisin Marokkoon.

marrakech

marrakech soukmarrakechDjemaa el Fna -aukiota reunustavat kattoterassikahvilat, joista avautuvat upeat näkymät kaupungin yli aina Atlasvuorille asti

marrakech

marrakech

marrakech souk

marrakech

marrakech

briouat marokko
marrakech

Djemaa el Fna -aukiolla kaikki on mahdollistamarrakech djemaa el fna

Vanhan kaupungin ytimessä sijaitseva Djemaa el Fna on kaupungin sykkivä sydän. Päivisin ruuhkaisa ja meluisa aukio on täynnä kauppiaita ja huijareita, taikuireita ja turisteja. Koulutetut korppikotkat lentelevät aukion yllä, suloiset apinat näpistelevät ihmisten lompakkoja ja käärmeenlumoajat soittavat huilujaan samalla kun kuningaskobrat luikertelevat maassa pythonien ja vesikäärmeiden sekä ohi kiirehtivien ihmisten seassa.

Aukiolta kaikkiin suuntiin lähtee kapeita kujia, joita reunustavat souk-kojut täynnä mausteita, koriste-esineitä, astioita, mattoja, kenkiä, koruja ja ruokaa. Tinkiminen on pelin henki, ja ostoksistaan kannattaa maksaa enintään kolmasosa kauppiaan aluksi ilmoittamasta hinnasta. Ole valmis kävelemään pois jos hinta tuntuu liian kalliilta. Muutaman askeleen otettuasi hinta on todennäköisesti laskenut sopivalle tasolle, ja jos näin ei käy niin vieressä on kymmeniä muita kojuja joista saat lähestulkoon samaa tavaraa.

Djemaa el Fna -aukiota reunustavat panoraamaterassein varustetut kahvilat, joissa pääsee hetkeksi hektisen melun yläpuolelle. Maista perinteistä minttuteetä – jota paikalliset juovat mahdottoman makeana – ja ihaile näkymiä, jotka varsinkin auringonlaskuun aikaan ovat henkeäsalpaavan kauniit.

Pepe Nero

pepe nero marrakechpepe nero marrakech

tagine pepe nero marrakechpepe nero marrakechMarrakech tuntuu olevan niin täynnä kaikkea, että sieltä löytyy takuuvarmasti jokaiselle jotain. On kuitenkin yksi asia, joka kaupungissa on kortilla ja se on rauha. Jatkuvan melun vallitessa kaikkialla rauhaa kannattaa hakea perinteisistä riadeista. Entisaikoina sulttaanien ja ylhäisten kotina toimineet riadit kätkevät sisälleen hulppeita sisäpihoja, jotka ovat kiireettömiä keitaita kaupungin keskellä.

Monissa näistä riadeista on hotelleja tai ravintoloita. Yksi parhaista on ehdottomasti Pepe Nero, joka sijaitsee keskellä vanhan kaupungin kapeita ja likaisia kujia, upeassa vanhan ajan tunnelmaa henkivässä riadissa. Koristeellisin kaakelein päällystettyä sisäpihaa reunustavat korkeat sitruspuut, joiden oksilla linnut laulavat rauhallisesti. Keskellä sisäpihaa komeilee rauhallisesti pulppuava suihkulähde, jonka pinnalla kelluu ruusun terälehtiä.

Italialaista ja marokkolaista ruokaa tarjoilevassa ravintolassa kannattaa tilata pastilla au pigeon, tomusokerilla ja kanelilla maustettu kyyhkypiiras, yksi Marokon erikoisimmista ja maukkaimmista perinneruoista.

Ravintolaa isännöivä Riad al Moussika on myös erinomainen vaihtoehto majapaikaksi Marrakechissa. Rakkaudella entisöidyssä riadissa on vain viisi huonetta, joista jokainen on täynnä uskomattomia yksityiskohtia ja autenttista marokkolaistunnelmaa. Ylenpalttisen ylellinen Al Azrak -sviitti on itsessään elämys – sinisävyin sisustetun huoneen kylpyhuoneesta löytyvä lattiaan upotettu amme on niin iso, että sitä voi melkein jo sanoa uima-altaaksi. Todellinen luksuselämys, joka tulee tarpeeseen hektisen ja likaisen kaupungin keskellä.

Djemaa el Fna pimeän tullen

djemaa el fna marrakech

DSC_0450

djemaa el fna marrakech

Ainaisesti ruuhkaisa Djemaa el Fna tuntuu heräävän toden teolla eloon vasta auringon laskiessa Koutoubia-moskeijan taakse. Juuri ennen auringonlaskua linnut alkavat laulaa hermostuneesti, autot tööttäilevät lakkaamatta ja ihmiset kailottavat toisilleen liikenteen melun yli. Yhä äänekkäämpi musiikki kantautuu sekamelskan joukkoon kellariravintoloista. Moskeijan rukouskutsut viimeistelevät huumaavan korkeaksi nousevan melutason.

Pimeän tullen käärmeenlumoajien seuraan liittyvät napatanssijat ja muusikot. Samalla aukio täyttyy savua tupruttavista ruokakojuista, joissa voi maistella kamelivartaita, perinteisiä tagine-patoja tai monenlaisia makean maukkaita herkkuja. Ei kannata juuttua yhteen kojuun, jokaisen nurkan takana odottaa uusia makuelämyksiä.

Tässä vielä Marrakechin tunnelmaan kuljettava laulu:

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s